6205Elonkierto-yhteisöpuutarha
Eteneminen
- Idea
- Suunnittelu
- Toteutus
- Jatkuva
Kuvaus
Äänekosken Piilolanniemessä, Kuhnamo-järven rannalla sijaitseva Elonkierto-yhteisöpuutarha on ensimmäinen Suomessa toteutettu, laajamittainen ja kunnallinen Green Care -projekti. Green Care viittaa luontoon tukeutuvaa ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua.
Puutarhan pinta-ala on 1,2 ha ja se muodostuu kolmesta toiminnallisesti erilaisesta puutarhasta: hyöty- ja oppipuutarhasta, pörriäispuutarhasta sekä vuonna 2023 rakentuvasta aisti- ja terapiapuutarhasta.
Puutarhan kehittämiseen halutaan osallistaa mahdollisimman laajasti alueen asukkaita. Mukana rakentamisessa on ollut muun muassa kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneita äänekoskelaisia sekä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston (POKE) ympäristönhoidon opiskelijoita. Lisäksi puutarha on tarkoitettu koko kaupunkiyhteisön yhteiseksi tapaamis- ja tapahtumapaikaksi.
Elonkierto-yhteisöpuutarhaa on rakennettu osana Vihreä Uusiutuva Äänekoski -hanketta.