Hyppää sisältöön

Äänekosken ympäristö- ja ilmastovahtia ei enää päivitetä. Tämä sivusto näyttää toimenpiteiden tilanteen vuoden 2023 lopussa.

Eteneminen

Aikataulussa
  • Idea
  • Suunnittelu
  • Toteutus
  • Jatkuva
Vieraslajien torjunta

Kuvaus

Äänekosken kaupunki on tehnyt vieraslajien torjuntaa vuodesta 2000. Torjuttavia lajeja ovat jättiputket, jättipalsami, komealupiini sekä kurtturuusu.

Vieraslajien torjuntaa tehdään kaupungin omistamilla rakennetuilla viheralueilla (esimerkiksi puistot ja piha-alueet) yhteistyössä Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n kanssa. Kiinteistönhoito käy keväisin ja kesäisin tarkastamassa tiedossa olevat esiintymät, raportoivat uusista sekä ryhtyvät tarvittaessa torjuntatoimenpiteisiin.

Esimerkiksi jättiputkiesiintymiä havaittiin alkuun lähes 100. Systemaattinen torjunta on tehonnut, sillä nyt esiintymiä on noin 60 ja ne ovat systemaattisen valvonnan alla.

Tehtävät

Mitä on tehty?

  • Tehty31.08.2022

    Soolotalkoot – valtakunnallinen vieraslajien torjuntakampanja

    Äänekosken kaupunki ilmoittautui vieraslajien torjuntakampanjan (Soolotalkoot 2022) talkookohteeksi. Soolotalkoot-tapahtumassa mukana olevat kunnat osoittavat erikseen ne alueet, joilla soolotalkoilu eli esiintymien hävittäminen ja leviämisen rajoittaminen on sallittua ilman erillistä lupaa. Talkoisiin voi luvan saatuaan osallistua myös muualla sekä aina omassa pihapiirissään.

  • Tehty18.06.2019

    VieKkaat jättipalsamitalkoot Äänekoskella

    Suomen Luonnonsuojeluliiton (SLL) VieKas LIFE -hanke (2018–2023) ja AlaKeiteleen luonnonystävät ry järjestivät jättipalsamin torjuntatalkoot Kasperin uimarannan läheisyydessä Äänekoskella. Äänekosken kaupunki tarjosi tapahtumalle viestinnällistä tukea.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

17.4.2000 → Jatkuva
Tietoja päivitetty 09.01.2023

Äänekosken ympäristö- ja ilmastovahtia ei enää päivitetä. Tämä sivusto näyttää toimenpiteiden tilanteen vuoden 2023 lopussa.